• Lifestyle

    Viikonloppukatsaus iPhonella

     

    The Royal Wedding – Tuijotin naama kiinni telkkarissa, niin että myöhästyin pahasti ystävieni tapaamisesta

    Kesän eka lintsi! Ennen lintsiä näin ystäviäni terassilla, mikä venähtikin moneksi tunniksi sekä kävin Espalla ravintolapäivillä. Tais olla niin kivaa, että unohtui kuvata yhtään mitään… 😀

    Mikään ei voita lintsivohveleita! Käytiin viime kesänä useaan otteeseen lintsillä pelkästään vohveleilla.

    Hain postista tilaamiani kesämekkoja, vähän väriä kaiken mustan joukkoon. Laitan parempia kuvia näistä myöhemmin.

    Lauantai-iltana lähdimme vielä extempore elokuviin, ei ollut mun leffavalinta, mutta ihan viihdyttävä leffa täytyy sanoa. Mitä elokuviin tulee, oon superherkkä, tämänkin leffan lopussa kyyneleet valuivat pitkin poskia ja mieheni nauroi vieressä… 😀

    Sunnuntai aamu (tai oikeastaan aamupäivä) alkoi salikäynnillä. Meillä on talon alakerrassa sali, mihin heti tammikuussa muutettuamme otin kortin. Niin kätevää kun voi vain treenivaatteet päällä painella suoraan alakertaan treenille. Jotenkin pienempi kynnys lähteä, eikä tarvii varata niin paljoa aikaa salikäyntiin.

    Ja kun salitreeni ei tuntunut riittävät lenkkeilin vielä Hietsuun telineille. Oli ainakin aktiivinen aloitus sunnuntaille lauantain leffaherkkujen jälkeen 😀

    Loppupäivä sunnuntaina menikin vain chillatessa kotona, kirjotellen blogia ja ladattaessa akkuja uuteen viikkoon.

  • Fashion,  Outfit

    Polka dots

    Mekko – Mango (löytyy täältä)

    Kengät – Stradivarius

    Laukku – Dior

    Tämä mekko oli viime hetken hätäostos viime viikolla edellisiltana ennen ristiäisiä. Juoksimme viime tipassa (tapamme mukaan) perjantai-iltana ennen Stockan kiinni menoa hakemassa miehelleni uuden kauluspaidan ja minulle mekon. Tuntuu että olen nykyään laiska kaupoissa kiertelijä ja mieluiten aina tilaan vaatteeni netistä. Se on jotenkin vaivattomampaa ja helpompaa ja valinnan varaakin on enemmän.

    Ajattelin ensin etten innostu polka dot printistä, mutta siellä sitten näin itseni stockalla ihastelemassa kyseistä mekkoa mikä tarttui loppuen lopuksi mukaan. Ja tälle mekolle on varmasti käyttöä myöhemminkin kesällä. Toki tuohon polka dot kuvioon on yhdistetty mekossa myös raitakuvio ja laukun myötä ruutu. Ensin mietin, että taitaa olla too much, mutta olkoot 😀

    Laukku on Diorin uutta mallistoa minkä ostin Dubai reissulta reilu kuukausi takaperin. Olin myynyt alkuvuodesta muutamia vanhoja Vuittoneita pois kaapin perältä ja säästänyt rahat uutta laukkua varten. Alunperin tarkoitus oli hankkia aivan toinen laukku, mutta myyjän hyvän myyntipuheen ansiosta tämä tarttuikin suht extempore ostoksena mukaan.

  • Outfit,  Personal

    Miracle Garden

    “Do something today that your future self will thank you for”

    Olen haaveilija luonne ja minulla on ollut pienestä pitäen paljon haaveita. Uskon, että monikin tulevaisuuden haave tai unelma voi toteutua jos vain tarpeeksi uskoo siihen ja tekee parhaansa asian eteen. Itsestään asiat eivät tapahdu.

    Dreams don’t work unless you do

    Koen olevani myös todella onnekas, kun saan tehdä työtä mistä tykkään. En voi montaa kertaa sanoa, ettäkö ei olisi ollut kiva mennä töihin. Olen tutustunut työssäni ihaniin ihmisiin joista osa on jäänyt hyviksi ystäviksi. Olen saanut olla mukana projekteissa, missä puhalletaan yhteen hiileen ja missä kaikilla on oikea aito intohimo siihen mitä tekee.

    Työ on iso osa elämää ja arkea, enkä usko, että voisin hyvin jos tekisin viisi päivää viikossa työtä mistä en pidä tai missä en viihdy. Tiedän, että on paljon ihmisiä, joilla tilanne on juuri tämä. Ja tällaisen ilmapiirin huomaa työpaikoilla ja työyhteisöissä.

    Doubt kills more dreams than failure ever will

    Viime viikolla minulla meni työkuviot hieman uusiksi loppuvuoden osalta kuin mitä olin alunperin ajatellut. Välillä kuitenkin on pakko hypätä pois siitä tutusta ja turvallisesta. Hypätä tuntemattomaan, ottaa riskejä, kokeilla uutta, nähdä, kasvaa ja kehittyä. Pitää kompastua, jotta voi nousta ylös. Kesäkuusta eteenpäin tulen tekemään töitä vain freelancerina, yrittäjänä omalla toiminimellä.

    Täytyy sanoa, että olen innoissani ja peloissani samaan aikaan. On pakko vain luottaa siihen, että elämä kantaa kun menee niitä omia unelmia kohti.

    Niinhän sitä sanotaan, kun yhden oven sulkee, toinen aukeaa.

    Jumpsuit – Bershka

    Laukku – Gucci

    Flipflopit – Misspap