• Outfit

    Hei Hei Heinäkuu

    Viimeisiä päiviä heinäkuusta viedään. Tällä viikolla varmasti moni jo palaakin lomien jälkeen töihin ja on taas aktivoiduttava arkeen – itseni mukaan lukien. Tosin itse osittain aloitin tämän jo viime viikolla, mutta moneen lähetettyyn sähköpostiin tuli boomerangina automaattivastaus “Out of office”, joten tällä viikolla uusi yritys. En ole stressaaja tyyppi enkä juurikaan murehdi työasioista vapaa-ajalla tai lomalla. Tälläkin lomalla huomaan kyllä nollaanneeni aivot ihan kunnolla, että menee jo päivämäärät ja päivätkin sekaisin. Viime viikolla olin ripsihuollossa päivää liian aikaisin ja kynsihuollon lauantai aamulta unohdin tyystin. Että jos jollain on vinkata hyvää kynsiteknikkoa kenelle saisi ajan suht nopeasti, let me know! 😀 Noh, ehkä tällaisetkin asiat pysyy paremmin päässä kun arki alkaa rullaamaan.

    Miten teidän viikonloppu sujui?

    En tiedä mistä se johtuu, etten ole saanut oikein nukuttua pitkään viime viikkoina, vaikka se olisikin ollut lomalla täysin sallittua. Olen monena aamuna herännyt suht aikaisin ja vaikka on väsyttänyt en vain ole saanut enää unta. Näin kävi viime viikonloppunakin.

    En seuraa juurikaan mitään sarjoja ja usein ne mitä katson, olen nähnyt useaan otteeseen. Viikonloppuna aloin kuitenkin katsomaan hehkutettua Modern Familya ja täytyy sanoa, että jo parin jakson jälkeen olin koukussa. Hauska ja viihdyttävä mitä on helppo katsoa ja seurata. Suosittelen! 😀

    Lauantaina näin hyvää ystävääni ja kävimme pitkästä aikaa hieman kuvailemassa. Blogiakin tulee kirjoitettua ihan uudella inspiraatiolla kun on jotain kuvamateriaaliakin. Ja ystävästäni kuoriutui kaiken lisäksi ihan huippuvalokuvaaja! Kuvaussessareiden jälkeen menimme vielä istumaan Caruseliin pariksi tunniksi.

    Minua ei haitannut kyllä yhtään vaikka viikonloppu oli hieman pilvisempi ja sateisempi. Heinäkuussa on aurinkoa riittänyt, eikä sille näy loppua elokuussakaan joten pilviset päivät on välillä todella ok 😀 Olen useana aamuna kipittänyt talomme tien toiselle puolelle puistoon ottamaan aurinkoa ja siirtynyt terassimme aurinkotuolille puolen päivän aikoihin, mistä eteenpäin aurinko paistaa siihenkin. Heinäkuun aikana olen löytänyt myös podcastit mitkä ovat kivaa viihdykettä esimerkiksi auringonotossa. Joten kaikki vinkit hyvistä podcasteista otetaan vastaan!

    Tämän punaisen mekon tilasin jo loppukeväästä Nellyltä. Ensimmäinen punainen vaate pitkiin aikoihin. Olen aina kokenut, että punainen ei vain ole värini, mutta tämä jotenkin pisti nettikaupassa silmään. Tosin siihen nähden, että tilasin mekon jo toukokuussa ja se oli viikonloppuna ensimmäistä kertaa päälläni, niin en tiedä onko se oikein vieläkään 😀 Mutta ehkäpä tuo mekko löytää päälleni vielä muutaman kerran kun nämä helteet ovat näköjään vielä jatkuakseen.

    Mekko – Nelly/Glamorous

    Flipflopit – Misspap

    Laukku – Dior

    Aurinkolasit – Gucci

  • Travel

    Dubai tips

    Tämän postauksen olen tehnyt valmiiksi jo yli pari kuukautta sitten, mutta on vain unohtunut julkaista. Eli nyt siis hieman viiveellä, kolme kuukautta myöhemmin Dubai vinkit kehiin. Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan 😀

    Kuten aiemmassa Dubai postauksessa mainitsin, otimme Dubain loman lähinnä rentoutumisen kannalta eikä aikomuskaan ollut tehdä suuria suunnitelmia tai buukata päivät täyteen aktiviteetteja. Ne aktiviteetit jääköön sitten ensi kertaan. Kokosin kuitenkin muutamia vinkkejä ja suosikkeja reissulta.

    Hotelli Hilton Dubai Jumeirah

    Hotelliamme voin ehdottomasti suositella. Sijainti Jumeirah Beachillä oli erittäin hyvä. Hotellilla oli oma rajattu ranta-alue, mistä sai rantapyyhkeen sekä tuolin itselleen aina sinne mennessä. Lisäksi hotellissa oli paras italialainen ravintola, missä ole koskaan käynyt. En ole missään saanut niin hyvää burrataa tai creme bruleeta. Aamupala oli erittäin hyvä, bonarina vielä henkilö joka teki vohveleita ja crepeja mihin sai sitten itse valita täytteet. Aamiaisalue oli niin iso, että ikäväkseni huomasin tämän vasta viimeisenä aamuna. (Ehkä ihan hyvä, niin jäi muutamat nutella crepet syömättä… :D) Tykkään myös treenata lomalla, joten hotellin sali oli käytössä lähes joka päivä. Ja yllättävän hyvä sellainen.

    Nusr-Et

    Useimmat varmaan tietävät instagram ilmiön Nusretin? Liharavintoloiden pyörittäjän kenestä oli meemejä jokin aika sitten instagram täynnä? Olimme suunnitelleet menevämme kyseiseen ravintolaan ja kysyimme ensimmäisenä lomapäivänä hotellilta voisivatko he koittaa varata meille sieltä pöydän jollekin lomapäivistä. Ja kumma kyllä saimme pöytävarauksen mitä emme uskoneet ravintolan suuren suosion ja viime hetken varauksen takia. Varauksemme piti olla klo 21 ja loppuen lopuksi pöydän saimme puolitoista tuntia myöhemmin. Ravintola oli tupatentäynnä sillä itse Nusret sattui olla ravintolassa juuri kyseisenä iltana. Mutta täytyy sanoa että kokemus kyllä oli tämän kaiken arvoista sommelierin viinishowneen ja Nusretin lihanleikkuineen. Harmiksemme päivää myöhemmin olisi myös P. Diddy ollut samaisessa ravintolassa illallistamassa 😀 Iso suositus! Hyvä ruoka ja ainutlaatuinen kokemus.

    Burj Khalifa & Armani restaurant

    Maailman korkein rakennus oli ainoa turisti “aktiviteetti”, mihin vielä ostimme liput etukäteen. Jotenkin must see -juttu Dubaissa. Palatessamme takaisin maan tasolle eksyimme viereiseen Armani ravintolaan, mikä tuli sattumalta kohdallemme. Ravintola oli Armani hotellin yhteydessä oleva ravintola ja iso suositus myös tälle. Erityisesti jälkkärit olivat 6/5!

    Miracle Garden

    Olin nähnyt somen täynnä kuvia tästä kukkapuistosta ja pitihän se mennä itsekin katsastamaan. Edullinen sisäänpääsy ja täysin näkemisen arvoinen. Turisteja oli kyllä aivan liikaa ja kuviakin oli haasteellista ottaa ilman kymmeniä muita turisteja parveilemassa kuvassa. Lisää kuvia löydät tästä postauksesta.

    Ostokset

    Ostoksia Dubaissa voisi tehdä mielin määrin ja sieltä löytyy varmasti kaikki mahdolliset merkit ja kaupat. Kauppakeskukset Dubai Mall ja Mall of Emirates ovat valtavia ja niihin täytyy kyllä varata reippaasti aikaa, että ehtii ja jaksaa kiertää kaikki. Eikä mitenkään yhden päivän aikana jaksakkaan. Jotenkin tulee ehkä pieni ahdistus siitä paljoudesta 😀

    Pukeutuminen

    Tämä mietitytti paljon ennen reissua, että kuinka tarkkoja siitä sitten loppuen lopuksi Dubaissa ollaan. Kyselin tutuilta ennen reissua asiasta ja sain myös aika erilaisia vastauksia. Itse koin kuitenkin niin, että hotellin ja rannan alueella sillä ei ollut juurikaan väliä. Kuitenkin muualla suurin osa ihmisistä oli pukeutunut niin, että olkapäät ja polvet olivat peitossa. Tai vähintäänkin jompi kumpi. Ja näin myös itse pukeuduin aina hotellialueelta poistuessa. Toki näki myös ihmisiä, jotka eivät olleet.

  • Lifestyle,  Summer

    Where was I?

    Long time no see, huh?

    Viimeisestä postauksesta onkin vierähtänyt tovi. Tähän on kyllä selityskin, mutta palaan siihen kokonaan omassa postauksessa. Ja ne jotka ovat ihmetelleet, en missään nimessä ole unohtanut blogia ja ehdottomasti yritän aktivoitua paremmin jatkossa. Sanotaanko näin, että paljon on tapahtunut viime kuukausina, mutta siitä lisää myöhemmin.

    Toivottavasti teillä on ollut kiva kesä? En varmaan ole ensimmäinen joka hehkuttaa tämän kesän kelejä. Helteistä on saatu nauttia ihan kyllästymiseen asti. Onneksemme asunnossamme on ilmalämpöpumppu mikä viilentää asuntomme ja tekee nukkumisesta jokseenkin siedettävää. Tuntuu siltä, että muutoin Suomen asuntoja ei ole suunniteltu näille helteille, kun asuntojen lämpötilat näyttävät lähes + 30 astetta.

    Kelien puolesta sai ulkomaan reissu siirtyä syksymmälle ja tänä kesänä onkin lomailtu Suomessa. Kesäkuussa tein vielä paljon töitä, mutta heinäkuun olen onneksi saanut pitkälti lomailla muutamia kuvauspäiviä lukuun ottamatta.

    Tänä kesänä olen ehtinyt mm.

    Yöpyä Hangossa (iso suositus Regatta Hotellille ja Spalle)

    Käydä Lapissa perheen luona

    Viettänyt päivän Porvoossa

    Ottanut paljon aurinkoa ja ruskettunut (koskahan tämä olisi ollut Suomessa viimeksi edes mahdollista?)

    Nähnyt paljon rakkaita ystäviä, joita tulee valitettavasti työarkena nähtyä aivan liian vähän

    Ollut mökillä ja suppaillut ensimmäistä kertaa elämässäni

    Syönyt litroittain mansikoita

    Näiden lisäksi olen myös saanut jonkinlaisen sisustuspuuskan pitkästä aikaa. Muutimme nykyiseen kotiimme tammikuussa ja remontti venyi niin paljon suunniteltua pidemmäksi, että pakollisten juttujen lisäksi en juurikaan jaksanut enää keskittyä koko asunnon laittamiseen hetkeen. Nyt kuitenkin olen kierrellyt tavallista enemmän sisustuskaupoilla ja saanut vihdoin ja viimein toisen terassimme kuntoon, joka siihen asti toimi lähinnä varastona ja oli täynnä remonttiroinaa. Suunnitelmissa on tehdä myös asunnostamme oma postaus.

    Kameraa en valitettavasti ole kantanut mukana kertaakaan. Hieman jälkikäteen kyllä harmittaa, mutta alla muutamia puhelimesta kaivettuja kuvia heinäkuulta.