• Lifestyle

    Syksyn bucket list

    Aurinkoista sunnuntaita <3 Tää viikko on ollut vähän hiljaisempi blogin sekä muun somen puolella. Syy siihen on ollut yksinkertaisesti unettomuus. Flunssa ja yökuvaukset valvottivat lähes neljä yötä putkeen, joten loppuviikko menikin hieman sumussa. Viikonloppu on mennyt treenatessa sekä viettäen aikaa mieheni sekä perheeni kanssa. Ja kävin mä töissäkin. Vaikka mun työt ovatkin pääosin mainos- ja tv-tuotantoa, teen meikkauksia ja kampauksia myös yksityishenkilöille, mikä on kyllä kivaa vaihtelua peruskeikkoihin. Parasta siinä onkin mun ihanat asiakkaat sekä aidosti kiitollinen ja tyytyväinen palaute. 

    Tämä syksy on meille hieman poikkeuksellinen tietysti siitä syystä, että babya vasta odotellaan. Tykkään syksystä vuodenaikana ja olenkin tällä viikolla miettinyt, miltä tämän syksyn bucket list näyttää.

    Nauti raskausajasta. Tällä hetkellä lähes 24:stä viikosta voin laskea yhden käden sormin viikot, kun koen aidosti nauttineeni raskausajasta. Tuntuu, että olen käynyt tähän astisen raskauteni aikana varmasti kaikki mahdolliset tunneskaalat ja kriisit läpi. Olen kuullut usealta tutulta, että he ovat harmitelleetkin jälkikäteen sitä, miksi eivät nauttineet raskausajasta enempää vaan stressasivat ja huolehtivat turhista asioista. Tässä on kyllä itsellänikin parannettavaa. Pitäisi vain ottaa huolettomampi asenne ja ilo irti tästä ajasta ennen kuin elämä muuttuukin täysin 🙂

    Ulkoilu. Treenaamiseni on usein keskittynyt yleensä pääosin sisätiloihin, mutta tänä kesänä ja syksynä olen lenkkeillyt ja treenannut paljon ulkona. Ja se on ihan parasta. Ollaan otettu ystäväni kanssa traditioksi käydä joka viikko pidempi lenkki ulkona. Nyt kun syyskelitkin ovat näyttäneet parastaan, ulkoilu on tehnyt niin hyvää. Vaikka ollaan me vesisateessakin lenkit muutaman kerran tehty. Ilmojen viiletessäkin aion vähintään kerran viikossa salin sijaan treenata ulkona, pukeutumiskysymyshän se vain on. Huomattavasti mielekkäämpää hölkkäillä Kaivarin rantaa kuin juoksumatolla tuijottaen samaa seinää.

    Ystävät. Vietin aika hektisen vuoden töiden osalta viime vuoden syksyn ja tämän vuoden kevään, jolloin tuntui että arjen sosiaaliset kontaktit rajoittuivat lähinnä työkavereihin sekä mieheeni. Arjen aikataulun hieman kevetessä kesästä lähtien halusin ehdottomasti panostaa enemmän ystävyyssuhteisiin. Niitä kun ei voi ikinä liikaa vaalia.

    Kuten olen aiemmin jo maininnut, minulla asuu paljon ystäviä ympäri Suomea. Etenkin niitä, joita tunnen jo lapsuudesta ja nuoruudesta. Tiedättekö, niitä lähimpiä ystäviä jotka tuntevat sinut jo pitkän ajan takaa. Joiden kanssa on koettu paljon, jaettu kaikki elämän ilot ja surut. Naurettu, itketty, bailattu, matkusteltu. Vaikka yhteyttä ei pidettäisikään joka päivä tai edes joka viikko, tiedät että aina kun nähdään, voidaan jatkaa siitä mihin ollaan jääty. Valitettavasti heitä tulee nykypäivänä nähtyä aivan liian vähän. Tässä iässä ymmärtää, että arki on kiireistä. Jokaisella on omat menonsa, työnsä ja perheensä, jolloin get togetherit ei olekaan niin helppoa järjestää, varsinkin kun asutaan pisimmillään 800 km säteellä toisistamme.

    Onnekseni osa näistä asuu nykyään lähempänä sekä tällaisia todella tärkeitä ystäviä on kertynyt kourallinen myös aikuisiässäkin.

    Tänä syksynä otinkin asiakseni järjestää viikonlopun kun saan kaikki läheiset ystäväni meille – niin kaukaa kuin lähempääkin. Ja tällaiset viikonloput onkin aika harvassa nykypäivänä, että saan ne minulle kaikkein läheisimmät tytöt yhteen samaan aikaan. Aivan parasta <3

    Parisuhdeaika. Myöskään tätä ei voi vaalia liikaa. Etenkään nyt kun vielä ollaan kahden kesken. Kuten tässä postauksessa mainitsin, lähdemme viettämään vielä lähes parin viikon lomareissun hetkeen täysin kahdestaan. Suunnitelmissa on myös lähiviikkoina tehdä lyhyt reissu Lappiin. Mutta vielä näitä reissuja tärkeämpänä pidän kuitenkin yhteistä aikaa siinä perusarjessa, mikä koostuu oikeasti pienistä asioista, mutta ovat mielestäni todella tärkeitä. Se, että käydään ruokakaupassa yhdessä vuorottelun sijaan. Kun toinen joutuu lähtemään hieman pidemmälle hoitamaan työasioita, mutta ottaakin sinut seuraksi mukaansa. Extempore leffaan (tai karkkikauppaan 😀 ) lähtö myöhään illalla. Ne tärkeimmät ja merkityksellisimmät jutut ovat oikeasti niitä arjen pieniä asioita. Reissut ja finediningit pelkkää plussaa.

    Hieman vaikea viikon jälkeen olo on tänään aika onnellinen <3 Nyt mä lähden tonne aurinkoon ulkoilemaan – lähde säkin 🙂

  • Lifestyle

    Raskauden toinen kolmannes sekä liikunta raskausaikana

    Raskaus on edennyt jo yli puolivälin ja viikolla 21 mennään. Tavallaan tuntuu, että aika menee nopeaa, mutta toisaalta taas tuntuu, että siitä on ikuisuus kun tein positiivisen raskaustestin. Ja onhan tässä vielä pitkä syksy ja alkutalvi edessä ennen babyn syntymää.

    Raskauden toinen kolmannes on sujunut huomattavasti paremmin kuin se ensimmäinen. Energiaa on riittänyt enemmän sekä on pystynyt jo normaaliin arkeen ilman sen suurempia vaivoja. Toki kuitenkin huomaan, että energiaa ei ole samalla tavalla kun normaalitilassa. Väsyn huomattavasti nopeammin ja huomaan herkemmin jos esimerkiksi yöunet ovat jääneet lyhyeksi tai on syönyt huonosti. Väsymys ja uupuneisuus saattaa iskeä myös aivan yhtäkkiä täysin puun takaa, jolloin täytyy vain päästä äkkiä kotiin 😀 Tärkeintä minulle on kuitenkin ollut se, että se ei vaikuta työpäiviin sekä jaksaa treenata ja pitää jonkinlaista perus arkiaktiivisuutta yllä.

    Pahoinvoinnin sekä muutenkin vaikean alkuraskauden loputtua minulle oli todella tärkeää, että pääsen taas liikkumaan sekä palautettua ruokavalioni jollain tasolla ennalleen. Ja minun mielestä raskaus on hyvä syy pitää myös itsestä parempaa huolta. Tietty kaikki raskaudet ovat erilaisia ja välttämättä tämä ei aina syystä tai toisesta onnistu (niin kuin ei itsellänikään ensimmäiseen kolmeen kuukauteen), mutta nyt ja jatkossa ainakin yritän siihen pyrkiä niin kauan kun oloni sen sallii. Kun syö terveellisesti ja pääsee liikkumaan, mieli ja kroppa voi hyvin mikä varmasti vaikuttaa positiivisesti myös lapseen. Toki liikunta vaikuttaa myös erittäin positiivisesti raskauden aikaisiin mielialavaihteluihin, pitää energisenä ja auttaa varmasti myös synnytyksestä palautumiseen.

    Kun kahden kuukauden kestävän pahoinvoinnin aikana pystyin laittamaan suuhuni vain sitä mitä milläkin hetkellä saatoin ja ruokavalioni muuttui hetkellisesti täysin, tuntui todella helpottavalta kun perus terveelliset arkiruoat alkoivat taas maistumaan. Olo ei ollut enää etova, en enää oksentanut ja kaikki kummalliset mieliteot menivät ohi. Erona kuitenkin normaalitilaan ruokailuissa huomaan sen, että joudun syömään enemmän sillä minun on syötävä 2-3 tunnin välein, jotta olo ei mene heikoksi. Kuitenkin ateriakoot pidän suht pienenä, koska kylläinen, täysi ja jopa ähky olo tulee erittäin nopeasti.

    Parin kuukauden ajan liikkuminenkin rajoittui lähinnä lyhyisiin rauhallisiin kävelylenkkeihin. En vain rehellisesti jaksanut tai pystynyt urheilemaan. Yritin muutamia kertoja käydä salilla, mutta heti sykkeen noustua edes hieman korkeammaksi, tuli huono olo ja olin lähellä oksentaa. Pahoinvointien loppuessa kun lähdin taas salille pitkän tauon jälkeen, sain kipeytettyä selkäni niin pahasti pariinkin otteeseen, että kummallakin kerralla meni viikko siitä toipuessa. Pahimmillaan kipu oli niin sietämätön, että esimerkiksi aivastaessa tuntui että jalat lähtevät alta. Näiden kipuilujen jälkeen olin hieman arka lähtemään salille, jolloin liikkumiseni rajoittui taas hetkellisesti lenkkeilyyn.

    Päätin ottaa yhteyttä personal traineriin, kenen kanssa olen treenannut aiemminkin. Tavatessamme juttelimme ja suunnittelimme yhdessä, millainen ohjelma olisi minulle tähän hetkeen sopiva. Mitä liikkeitä on turvallista tehdä ja mitä ei sekä minkä tyylisiä treenien on hyvä olla ja kuinka monta kertaa viikossa olisi optimaalista liikkua. Suunnittelimme myös yhdessä suuntaa antavan ruokavalion raskausajalle. Toki tätä ei ole tarkoitus (eikä aikomuskaan) noudattaa gramman tarkasti, mutta tietääpä suunnilleen kuinka paljon ja mitä olisi hyvä syödä tai mitä ruokavalioon tulisi lisätä.

    PT:ni laati minulle kolmijakoisen saliohjelman sekä siihen aerobisen treenin päälle. Ohjelmat ovat nopeita ja helppoja toteuttaa sekä juuri sopivia tähän hetkeen. Ei todellakaan mitään peruspunttia, vaan enemmänkin oman kehon painolla (tai pienillä painoilla) tehtäviä kiertoharjoitteluja, missä nousee syke juuri sopivasti ja saa kunnolla hien pintaan. Ei liian kuormittavaa, mutta kuitenkin haastaa. Tällä ohjelmalla olen nyt mennyt reilu pari viikkoa ja tuntuu todella hyvältä. Salitreenien lisäksi olen vielä kävellyt paljon. Treenaamme PT:ni kanssa myös yhdessä joka viikko tai joka toinen viikko syksyn ajan ennen lapsen syntymää mikä on vielä kiva lisä omiin treeneihin. Toki tästä on myös se hyöty, että kun vatsa kasvaa ja jotkut liikkeet eivät enää siitä syystä onnistu, niin hän voi sitten muuttaa ohjelmaani ja laatia uudelleen sitä mukaan kun on tarvis.

    Kaikista näistä omista tavoitteista ja suunnitelmista huolimatta raskausaikana on mielestäni kuitenkin tärkeintä liikkua ja syödä omaa kehoa kuunnellen, ei stressata asiasta liikaa ja toimia niin kuin itse kokee parhaaksi 🙂

    Olisi kiva kuulla millaisia kokemuksia teillä raskaana olevilla/olleilla on ollut liikunnasta raskausaikana? Tuliko taukoa vai pystyittekö liikkumaan loppuun asti?

  • Lifestyle

    15 through my phone

    Kävimme ystäväni kanssa viime viikolla Ikeassa. Kuin söpöt nämä uudet vaaleanpunaiset Ikea-kassit? Monet kyselivätkin mistä saa, Espoon Ikeasta löytyi nämä.

    Shoppailun jälkeen söimme vielä lounaan. Tosin, saimme kumpikin pienimuotoisen ruokamyrkytyksen tästä. Niin kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi voitu pahoin raskauden takia. Eipä tarvii enää syödä tuollakaan.

    Työaamu ja jaksoi meikata itsenikin.

    Viime viikon kuvauksissa syysmuotia ja ihana lokaatio.

    …mistä inspiroituneena täytyikin laittaa punaiset kynnet kynsihuollossa käydessä.

    Viime lauantain datenight, lisää voit lukea tästä.

    Lounasdeitit kummitytön kanssa.

    Löytöjä babylle. Livly Stockholmilta löytyy kaikkea ihanaa. Olin jo tekemässä tilausta netistä, kunnes löysinkin kyseisen merkin vaatteita Kampin Kids Avenuesta.

    Sunnuntaikahvit Cafe Birgitassa.

    Raskaus jo puolivälissä ja vatsa kasvaa.

    Lounasdeitit Shirlyn kanssa. Nää Pupun salaatit on ihan sairaan hyviä.

    Laatuaikaa kummitytön kanssa. Vielä toistaiseksi mun nuorin “asiakas” 😀 ja ihanat pienet sormet <3

    Ensimmäinen aamu pitkiin aikoihin, kun tarvitsi villasukat aamulla jalkaan.

    Mun ihana asiakas Emilia, jolle loihdittiin juhlalook perjantai-illaksi. Onko sulla tulossa juhlia mihin tarvitset meikkiä ja hiustenlaittoa? Teen vielä joulukuulle asti töitä, joten olethan yhteydessä jos sellaiselle on tarve 🙂

    Myöhäiset aamiaistreffit Kuumassa. Ihan mun lempikahvila Helsingissä. Niin hyvää!