Epäonninen paluumatka sekä matkustaminen puolivuotiaan kanssa

Kaikki mua Instagramissa seuraavat saattavatkin jo tietää, että meidän paluumatka Ranskasta ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Kun olimme chekkaamassa laukkuja koneeseen meille ilmoitettiin, että lento on ainaki 1,5 tuntia myöhässä, sillä koneessa on jokin tekninen vika ja se oli joutunut palaamaan takaisin Suomeen.

Fun fact: Jonottaessamme tiskille, sanoin miehelleni katsoessani hänen etukäteen varaamiaan paikkoja, että IKINÄ ei saa koneessa ottaa paikkaa riville 13, koska se tuo huonoa onnea. Who's with me with this?

Laukkujen tsekkaamisen ja turvatarkastus säädön jälkeen (aina niin helppoa vauvan ja miljoonan käsimatkatavaran kanssa) pääsimme viimein loungeen. Ojentaessamme lentoliput, loungen työntekijä katsoo meitä ja sanoo "Did you know that your flight is cancelled?" No ei kyllä tiedetty. Siitä alkoikin sitten kunnon säätö ja soittorumba Finnairin asiakaspalveluun. Yritimme saada meille seuraavaa suoraa lentoa viikonlopulle niin että olisimme jääneet vielä Nizzaan yöksi tai kahdeksi, mutta seuraava suora lento olisi ollut vasta myöhään sunnuntai-iltana (paluupäivämme oli siis perjantai aamu). Päädyimme ottamaan Finnairin meille uudelleen reitittämät lennot Suomeen Frankfurtin kautta. Kolmen tunnin lento Nizzasta Helsinkiin vaihtui koko päivän matkustamiseksi niin, että kun lähdimme aamulla 8:30 hotellilta, olimme kotona klo 24 yöllä. Kaksi terminaalin vaihtoa, kolme turvatarkastusta, kolme check-iniä, laukkujen roudaamista, jonotusta ja odottelua. Ja kaikki tämä vielä vauvan kanssa. Voin kertoa, että tuntui aika ihanalta päästä kotiin omaan sänkyyn nukkumaan tuon päivän jälkeen.

Olen tehnyt samankaltaisena postauksen keväällä meidän Espanjan reissun jälkeen, mutta ajattelin nyt tehdä päivitetyn version, koska hyvin monia asia vauvan kanssa matkustamisessa on muuttunut (2kk versus 6kk) ja tuo Espanjan reissu tuntuu jo ihan lasten leikiltä :D Pro tip: Matkustakaa teidän vauvojen kanssa, kun ne ovat vielä muutaman kuukauden ikäisiä jos suinkin kiinnostaa tai on siihen halua. Se on oikeasti vielä silloin todella helppoa. Tästä pääset aikaisempaan postaukseen.

Stokken Jetkids. Toki tämä vaatii vauvalle oman paikan koneessa, minkä tuolle edellisellekin reissulle otimme. Tällöin meillä oli turvakaukalo koneessa sisällä, mutta koska turvakaukalossa hän ei oikein enää viihdy, toimi tuo Stokken Jetkids erittäin hyvin. Ja ne jotka eivät tiedä, tämä on siis ikäänkuin jatke lentokoneen penkille niin, että siitä saa pienelle sängyn. Ja tämä varmasti toimii hyvin vielä seuraavina vuosinakin reissuilla.

Maidot, ruoat ja puurot mukaan. Espanjan reissulla Isbe oli pelkällä rintamaidolla, joten tämä oli yksi suuri ero siihen reissuun verrattuna. Olisihan näitä varmasti saanut kohteessakin, mutta koska Isbe on herkkävatsainen ja on oikeasti yksi korvike mikä hänen vatsalle sopii sekä hieman valikoiva ruoankin suhteen, niin päätimme ottaa kaikki mukaan. Kalliiksi tuli maidot kun maksettiin 10 kg ylipainoisesta laukusta menomatkalla. Vinkkinä ruokiin, että nuo pussiruoat toimivat hyvin vähän haasteellisemmissa ruokailu olosuhteissa kun niistä pystyi puristamaan ruoan suoraan suuhun eikä lusikkaa tarvittu plus ne oli helpompi pakata mukaankin. Nyt kun Isbe on aloittanu jo sormiruokailun, ravintoloissa tuotu alkuleipä toimi hyvin ja sen avulla hänetkin sai viihtymään ravintolassakin paremmin. Tämän lisäksi pyydettiin usein esimerkiksi melonin tai kurkunpalasia mitä hän pystyi itse ravintoloissa syömään.

Philips Avent maidonlämmitin, millä lämmitti myös ruoat ja puuroveden. Ihan loistava hotellielämiseen. Vaikka useat huoneenlämpöisenä meneekin, niin silti tämä oli käytössä päivittäin. Plussaa, että lämmitti kaiken erittäin nopeasti!

Uv uima-asu ja hattu, tosin uimiseen tästä ei ollut mitään hyötyä koska uimaan emme voineet Isbeä laittaa. Yritimme Monacon hotellissa häntä uittaa, mutta vesi oli aivan liian kloorista johon Isben atooppinen iho reagoi heti ja Saint-Tropeen hotellin altaan vesi oli liian kylmää. Että se siitä uimisesta. Toki hän kuitenkin hengaili allas alueella tuo puku päällä, että ei nyt ihan käyttämättä jäänyt. Meillä oli myös apteekista ostettu aurinkorasva mukana mitä saa käyttää 6kk+ mutta se jäi oikeastaan lähes läyttämättä, kun pitkälti iho suojattiin vaatteilla.

Babyzen Yoyoja en voi hehkuttaa liikaa ja viime reissulta erona se, että tuo vaunu”koppa” osion vaihdoimme ratasosioon. Ehdoton oli ennen reissua hommaamamme rattaisiin kiinnitettävä uv-varjo, millä pystyi sitten helposti blokkaamaan auringon tuli se mistä suunnasta vain.

Emme ottaneet lomalla stressiä rytmistä ja nukkumaanmenoajoista ja Isbe sopeutui uuteen lomarytmiin todella nopeasti. Ja yhtä nopeasti heti kotona palautui takaisin arkirytmiin lähes itsestään. Kyllä matkustaminen vauvan kanssa on ihanaa ja kannattaa. Tuo kivan breikin arkeen.

xx Saara

Tykkää-merkinnät

Kommentit

Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229