Heinäkuun ensimmäinen

Aloitettuani tämän postauksen kirjoittamisen otsikoin sen Kesäkuun viimeinen, mutta koska eilinen päivä olikin odotettua hektisempi enkä ehtinyt tätä kirjoittamaan loppuun tai julkaisemaan niin otsikko muuttui lennosta, koska niin muuttui kuukausikin!

Kesäkuun viimeinen viikonloppu piti sisällään dinnerin, paljon ystäviä, pridehulinoita, grillausta, herkuttelua, treeniä sekä veneilyä. Muutenkin kesäkuu meni kaiken kaikkiaan tosi kivasti ja yksi suuri syy tähän on ollut aurinkoiset ja lämpimät kelit. Joten tervetuloa heinäkuu, vaikka tämän hetkiset säätiedotukset eivät niin lupaavalta näytäkään. Aamuteeveen meteorologi sanoi, että tänään on helle, mutta seuraavaa hellepäivää ei olekaan näkyvissä. Jes.

Erityisesti tätä viikkoa olen odottanut innolla. Ystäväni joka asuu Espanjassa, on Helsingissä alkuviikon ja loppuviikoksi lähdemmekin minilomalle perheen kesken. Pohdin tässä aiemmassa postauksessa mahdollista kesälomareissua, minkä jälkeen ryhdyin tuumasta toimeen ja varasin meille pidennetyn viikonloppureissun Tukholmaan. Tukholma on yks mun lempikaupungeista, no doubt. Mitkä on teidän lemppareita Tukholmassa? Kaupat, aktiviteetit ja muut tekemisen/näkemisen arvoiset jutut?

xx Saara

Tykkää-merkinnät

Kommentit

JANINAKOSKENNISKA
JANINAKOSKENNISKA,
Vau de Ville on tosi ihana ravintola! 😍
nouw.com/janinakoskenniska
SaaraPyykko
SaaraPyykko,
Joo se on kyllä ihana!😍✨👌🏻☺️
nouw.com/saarapyykko