Kaamosmasennustako?

Kaikki puhuu nyt marraskuun kaamoksesta, pimeydestä ja väsymyksestä. Aihe tuntuu olevan myös blogeissa pinnalla tällä hetkellä ja blogit pulppuavat ohjeita miten selvitä tästä kaamoksesta. Täytyy sanoa, että itse en ole tänä syksynä kokenut juurikaan minkäänlaista väsymystä tai alakuloisuutta pimeydestä - päinvastoin. Tähän on varmasti monia syitä. Kirjoitin tässä postauksessa pitkään jatkuneesta väsymyksestä sekä alhaisista ferritiiniarvoista, minkä rautalisä on aika hyvin korjannut viimeisen puolentoista kuukauden aikana, joten viime viikkoina olen kokenut olevani energisempi kuin pitkään aikaan. Toki myös tuleva reissumme varmasti vaikuttaa asiaan, kun tietää pääsevänsä pian aurinkoon ja lämpöön. Ajattelin kuitenkin jakaa omat vinkkini miten olen saanut tähänastisesta marraskuusta vielä mukavamman.

Järjestä mielekästä tekemistä/kahvitteluja/lounas- tai lenkkitreffejä ystävien ja/tai perheen kanssa. Meillä on syntynyt siskoni ja hänen lasten kanssa jo lähes perinteeksi käydä perjantaisin lounaalla, puistossa, kahvilla tai mitä ikinä olemmekaan keksineet. Ylläolevat kuvat ovat viime perjantailta, jolloin lounastimme Nokkalan Majakassa Espoossa. Ehdottomasti muuten käymisen arvoinen paikka jos et ole käynyt. Kannattaa myös ottaa mallia lapsista. Heitä ei paljon syksy tai pimeys masenna ja ovat aina yhtä iloista ja piristävää seuraa ♥

Jouluvalmistelut. Itsehän aloitin jouluvalmistelut viime viikolla. Glögi, kaupungilla näkyvät jouluvalot, joululaulut, jouluelokuvat... You name it. Jos olet yhtään niin jouluihminen kuin minä, näistä tulee hyvä mieli.

Liikunta & ulkoilu. Toki tämä toimii aina, vuodenajasta riippumatta. Pimeydestä huolimatta nautin iltalenkeistä kaivarin rannassa. Jotenkin siinä on oma tunnelmansa.

Hemmotteluhoidot. Sain ystäviltäni Kämp Spa:n lahjakortin babyshower lahjaksi ja vietin tiistaina spa-illan pitkän kaavan kautta. Lähes kahden tunnin hemmotteluhoito jonka jälkeen vielä höyrysauna. Joka kerta tällaisen spa hemmottelun jälkeen fiilis ja mieli on niin rentoutunut, joten minulle se on yksi mieluisimmista lahjoista mitä voi saada. Spa hoidot ovat sen verran tyyriitä, että valitettavan harvoin tuollaiseen tulee itse sijoitettua, vaikka joka kerran jälkeen mietin että tekisi niin hyvää käydä useamminkin.

Kotoilu. Mikä sen mukavampaa kuin juoda illalla glögimukillista kynttilänvalossa ja katsoa jotain hyvää sarjaa tai elokuvaa? Vaikka niin kliseiseltä kuullostaakin. Lämmitämme myös saunan vähintään kerran viikossa, mikä on ollutkin yksi lempiasioistani raskaana. En ole ennen ollut kovinkaan innokas saunoja, mutta raskaana voisin käydä saunassa vaikka päivittäin.

Matkusta jos mahdollista. Jostain syystä olen yleisesti ottaen matkustanut aika vähän talvisaikaan, enkä oikein ymmärrä miksi. Onko täydellisempää ajankohtaa lähteä hetkeksi aurinkoon ja lämpöön? Tietty tähän aikaan vuodesta on lähdettävä jo hieman pidemmälle jos tuota lämpöä tavoittelee. Täytyy ehkä alkaa tulevina vuosina järjestelemään lomat niin, että tällainen olisi mahdollista jatkossakin.

xx Saara

Tykkää-merkinnät

Kommentit

escali
escali,
lovely pictures! Hope you have a great weekend <3
nouw.com/escali
SaaraPyykko
SaaraPyykko,
Thank you so much💕 You too💎
nouw.com/saarapyykko
JoannaKallela
JoannaKallela,
SaaraPyykko
SaaraPyykko,
Kiitos💕💕
nouw.com/saarapyykko
Kirjoita kommentti...
IP: 82.99.3.229