Mihin panostan - missä pihistän ?

Bongasin alkuvuodesta ystäväni Lindan sekä monen muun bloggaajan blogista kyseisen Mihin panostan, missä pihistän -postauksen. Ajattelin, että tämä olisi myös kiva toteuttaa itse ja laitoin sen to do-listalleni kun päätin alkaa kirjoittamaan blogia. Kohteet vaihtelevat hieman elämäntilanteen mukaan ja jotkin valinnat saattavat mennä vaihdellen molempiin kategorioihin, mutta tällä hetkellä näin mennään.
Missä pihistän

Farkut/Housut. Harvemmin käytän kyllä edes mitään perus farkkuja, mutta olen ehkä pari kertaa elämässäni ostanut kalliimmat farkut/housut. Ostan housuni useimmiten Zarasta tai Gina Tricotista. Viimeksi kun ostin parit uudet perus mustaa farkkua jäljittelevät housut, olivat toiset hintaan 19,90€ ja toiset 29,90€.

Hajuvedet. Ja tarkennan siis hajuvesien määrää, en laatua. Minulla on yleensä käytössä vain yksi hajuvesi mitä käytän. Nämä usein käytän lähes loppuun asti ennen uuden ostoa.

Alkoholi. Käytän hyvin vähän rahaa alkoholiin. En useinkaan käy juhlimassa yökerhoissa ja mielummin tulee istuttua iltaa kotona ystävien kanssa. Joskus silloin tällöin tulee käytyä viinilasillisella, mutta silloinkin se useimmiten jää pariin lasilliseen. Edit: Toki raskaus tällä hetkellä vaikuttaa asiaan, mutta pointtina lähinnä raskautta edeltävä aika :D

Pipot/hanskat. Olen todella huono käyttämään kumpaakaan ja jos ei säiden puolesta olisi pakko käyttää, en varmasti käyttäisi. Kuitenkin Suomen säillä nämä ovat minulle ison osan vuodesta pakollinen paha, mutta vielä kertaakaan en ole niihin panostanut sen kummemmin vaan ostanut puoliväkisin edullisemmista ketjuliikkeistä. Ehkä joskus pitäisi panostaa jos käyttökin tällöin olisi mieluisampaa :D

Kuivashampoo ja hiuspuuteri. Vaikka olen tarkka useiden hiustuotteiden kanssa, kuivashampoosta ja hiuspuuterista voin tinkiä. Olen kokeillut näistä myös kalliimpia versioita mitkä ei lopputulokseltaan juurikaan eroa marketissa myytävistä versioista.

Missä panostan

Meikit. Jo pelkästään ammattini puolesta olen kokeillut useita eri meikkimerkkejä ja tykkään vertailun vuoksi ostella niitä normaalia käyttöä/kulutusta useammin. Ja juurikin vertaillessa näitä olen todennut, että useimmiten meikkeihin kannattaa panostaa. Toki tuotteissa on paljon poikkeavuuksia ja monelta edullisemmaltakin merkiltä löytyy todella hyviä tuotteita enkä missään nimessä tarkoita sitä, että suurempi hinta kertoisi aina paremmasta laadusta. Kuitenkin ne mitkä itse olen kokenut usein parhaiksi ovat niitä hieman kalliimman kuin marketti hintaluokan meikkejä. Tulossa myös postaus suosikki kosmetiikkatuotteista, joten stay tuned.

Koti. Koti on asia mihin en oikein koskaan ennen ole panostanut, ainakaan rahallisesti. Tottakai olen halunnut kodin olevan siisti ja viihtyisä, mutta design huonekaluja tai muitakaan kalliimpia hankintoja ei ole kodistani aiemmin löytynyt. Nyt kun minulla on ensimmäistä kertaa oma koti, mihin olemme itse saaneet suunnitella remontin ja materiaalit, olen alkanut panostaa kotiin ihan eri tavalla.

Ihonhoito. Minulla on ollut nuoresta asti aina hyvä kasvojen iho, eikä minun ole juurikaan tarvinut ihonhoitoon sen kummemmin panostaa. Kuitenkin viime vuosien aikana olen alkanut panostamaan ihonhoitoon, ostamaan laadukkaampia ihonhoitotuotteita, käymään kasvohoidoissa, ihonpuhdistuksissa sekä viime vuonna kävin 6-sarjan mikroneulaushoidon, mikä oli paras sijoitus pitkään aikaan. Raskausaika on vaikuttanut radikaalisti ihoni kuntoon, mikä oli itselleni aluksi hieman shokki, koska ihoni on aina ollut todella hyvä. Yksi raskauden iso miinus puoli. Valitettavasti raskausaikana missään voimakkaammissa hoidossa (hemmotteluhoitoja lukuunottamatta) ei saa ihoa hoidattaa tai mitään lääkitystä käyttää, joutuu tämän ajan vain kärsimään. Jos joku on kohdannut samankaltaisia raskauden sivuvaikutuksia, kaikki vinkit otetaan vastaan!

Ripset/kynnet. Minulla on ollut ripsienpidennykset sekä akryylikynnet useiden vuosien ajan on&off, mutta viime vuoden kesästä asti tauotta ja näihin käytän rahaa joka kuukausi. Ripsienpidennyksistä olen välillä miettinyt luopuvani, mutta toistaiseksi ne vielä helpottaa ja nopeuttaa arkea ja meikkaamista, joten luopuminen on vasta ajatuksen tasolla. Minulla on ollut vakkari ripsihuoltaja siitä asti kun olen Helsingissä asunut. Hänen kauneushoitola on tällä hetkellä Espoossa Leppävaarassa sekä hinta huomattavasti huokeampi kuin esimerkiksi monessa Helsingin keskustan kauneushoitolassa. Vastikään vaihdoin myös kynsihuoltopaikkani lähes puolet edullisempaan kuin missä olin aiemmin käynyt ja lopputulos on aivan yhtä hyvä. Kannattaa välillä kokeilla muitakin paikkoja niiden hypetettyjen sijaan :)

Terveys. Tästä en koskaan tingi. Olen aika herkkä menemään lääkäriin ja suosin yksityisiä terveysasemia, koska olen oman kokemuksen kautta huomannut, että palvelu ja apu on niissä parempaa sekä välttyy jonottamiselta ja turhalta säädöltä.

Ruoka. Ruoasta ei kyllä meidän taloudessa tingitä ja myönnettäköön, että välillä voisi vähän tarkemmin katsoa hyllynreunasta mitä mikäkin maksaa ja vertailla kauppojen hintoja. Tykkään kuitenkin ostaa laadukasta ruokaa, suosin kotimaista lähiruokaa ja mielummin maksan laadusta hieman enemmän. Tykkään myös syödä erityisesti lounaan tai aamiaisen silloin tällöin ulkona. Kalliimmissa fine dining ravintoloissa tulee kuitenkin nykyään harvemmin käytyä.
Vähän sekä että

Takit. Minulta löytyy muutama kalliimpi talvi- sekä nahkatakki mihin olen panostanut, mutta muutoin olen tehnyt takkilöytöni suht edullisesti. Koen kuitenkin, että esimerkiksi kovalla pakkasella tai ulkona urheillessa takin tulee olla lämmin ja laadukas. Tekonahkatakkia en myöskään ikinä ostaisi.

Olisi kiva kuulla näyttääkö teidän listat samalta? :)

xx Saara

Tykkää-merkinnät

Kommentit

EllenR
,
Pihistän: nykyisin itseasiassa ravintoloista, koska valitsen jostain syystä hetkellisesti mieluiten rentoja ja edullisia paikkoja. Parhaat treffit koostuu pitsasta ja bissestä Tosi harvoin tilaan myös kotiin ruokaa tai haen valmista. Kuten sinäkin, pihistän housuissa (en tiedä miksi..kai edullisemminkin saa hyviä housuja). Pihistän muutenkin usein vaatteissa, jos ei jotain poikkeuksia lasketa mukaan (ostan paljon alesta). Tosi harvoin haaveilen kalliista merkeistä, jos ei lasketa takkeja ja kenkiä. Pihistän siinä mielessä myös taiteessa etten oikeastaan ole kovin kiinnostunut kuin valokuvataiteesta ja se riittää hyvin kodin seinille (kuvaajallakaan ei ole niin väliä, jos otos on hyvä). Pihistän myös liikaa hieroinnoissa ja muissa hemmotteluhoidoissa, pitäisi käydä useammin. Käyn vain lahjakorteilla. Panostan: lasten ulkovaatteisiin (Suomi ja säät), ruokaan, siis kaupasta ostettuun ruokaan (suosin luomua, lähiruokaa ja laatua aina vain kuin se on mahdollista) ja mielellään syön myös kivoissa rafloissa, mutta se ei tarkoita aina suurta rahallista panostusta kuitenkaan. Varmaan tilanne muuttuu kun lapset kasvaa. Panostan myös viiniin. Ei se määrä, vaan se laatu. Jostain syystä panostan myös tuoleihin. Suosin Ikeaa paljon ja tavallaan pihistän huonekaluissa, mutta jostain syystä tuolit ovat tärkeitä. Ja se tärkein panostus on kampaaja. Hiukset on mulle tosi tärkeät ja juuri laskin, että olen käynyt samalla kampaajalla ainakin 12 vuotta, uskomatonta.
Saara Pyykkö
,
Joo oon samaa mieltä, että kivat raflat ei tarkoita suurta rahallista panostusta!