Sequins & flowing trousers

Julkaistessani pari viikkoa takaperin kuvan tästä asusta sain paljon kyselyitä erityisesti noista housuista. Ja siis asuhan laukkua ja kenkiä lukuunottamatta on niinkin eksoottisesta paikasta kuin Zara. Nuo housut olen ostanut jo reilu pari kuukautta sitten, mutta olivat niin pitkät etten ollut pystynyt niitä käyttämään ja vasta ennen Ruotsin reissua sain vietyä ne ompelijalle. PItäisi varmaan itse opetella lyhentämään lahkeita, koska lyhennys maksoi enemmän kuin nuo housut itsessään. Jep. Varsinkin kun minun pituiselle (160 cm woop woop) housut ovat usein turhankin pitkiä.

Mun oli tarkoitus julkaista tää postaus jo aamusta, mutta koska toi aurinko ja lämpö houkutteli ulos lähes heti herättyämme, sain tämän vasta nyt tehtyä loppuun. Mun usko Suomen hyviin kesäsäihin jo oli loppunut ja olin ehtinyt todeta monta kertaa, että Suomen kesään ei ikinä pitäisi luottaa ja aina pitäisi olla edes viikon reissu johonkin lämpimään tiedossa. Nyt tulevien viikkojen säätiedotukset näyttävät kuitenkin onneksi todella lupaavilta, joten ehkä saadaan täällä Suomessakin vielä nauttia kesästä.

Me oltiin viime viikonloppuna häissä, joten postausta niistä, häämeikistä sekä babyn 6 kk päivästä tiedossa. Stay tuned.

Nahkatakki, housut & toppi - Zara

Kengät - Ugg

Laukku - Gucci

xx Saara

Tykkää-merkinnät

Kommentit